Torstaina aamulla tosiaan heipatin Suomen, ja lensin Tampereelta Bremeniin. En saanut edeltävänä yönä nukuttua kauhean hyvin, ja olo olikin aamulla sitten vähän väsynyt ja kehno. Lento meni kuitenkin hyvin, ja mieli koheni perille päästessä huimasti - Saksaan saapuminen tuntui erityisen mukavalta kun jo lentokentän aulassa minua odoteltiin itsepoimitun kukkakimpun kanssa <3
Bremenistä ajeltiin sitten saman tien Osnabrückiin ja uuteen kotiini, joka on just niin kiva kun muistelinkin! Omaan huoneeseeni pääsen kuitenkin kunnolla muuttamaan vasta ensi viikonloppuna, kun se mun kaveri, siis huoneen virallinen asukki, lähtee vasta sillon. Minä punkkaan siihen saakka olohuoneessa, mikä passaa ihan hyvin, hyvää huonetta kannattaa odottaakin. Mulla kävi tän kämpän kanssa kyllä hiton hyvä mäihä, voisin väittää että suurimmalle osalle vaihtareista ei näin helposti varmaan näin kivaa ja hyväkuntoista kämppää järjesty, voittanee kyllä ainakin asuntola-asumisen ihan 100-0. Vähän vilpoista täällä kuitenkin on, mikä johtunee ennen kaikkea kämppisteni ilmeisesti melko perisaksalaisesta tuuletusvillityksestä - ikkunat vaan koko päiväksi auki ja lämmitys (luonnollisesti ikkunoiden auki ollessa) pois päältä. Saa nähdä mitä talvi tuo sen suhteen tullessaan... mahdollisesti ainakin keskustelua aiheesta.
Mun huoneen lisäksi tässä kämpässä on kaksi muuta makuuhuonetta (eli mulla on kaksi kämppistä siis), olohuone, keittiö ja kylppäri. Aito "Altbau"-asunto korkeine seinineen ja lautalattioineen. Voisin muuten laittaa tässä joku päivä, kunhan olen kunnolla päässyt asettumaan omaan huoneeseni, vaikka kuvan-pari tänne teidänkin ihmeteltäväksenne. :)
Huomenna mulla on vielä ihan vapaata, kaikki infohommelit ym. alkaa vasta tiistaina. Ajattelin käyttää vapaapäivän kaupunkiin tutustumiseen, kaupungin keskusta/vanha kaupunki ainakin vaikuttaa muutaman käyntikerran jälkeen oikein mukavalta ja lähemmän tutustumisen arvoiselta. Mutta nytpä lopetan tämän kirjoittamisen, sillä rupeamme kämppiksen kanssa katsomaan telkkarista dekkarisarjaa. Jep, Saksassa ollaan, siitä ei voi erehtyä. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti