perjantai 18. joulukuuta 2009

Loma!

Kiireinen viikko on nyt takanapäin - kotitehtävät tehty, tentissä käyty (toivottavasti riittävän hyvällä menestyksellä), joululahjat hankittu. Loma. <3

Nyt pakkailen tavaroita ja koitan saada aikaani kulumaan. Poikaystävä lähti ajelemaan illalla töittensä jälkeen tännepäin, ja perillä se on varmaan joskus kahden-kolmen maissa yöllä, toivottavasti. Ei ole mikään paras ajokeli nimittäin, lunta pyryttää ihan hulluna ja tiet on ainakin paikoin jäässä. Ei ole kyllä mikään kauhean miellyttävä ajatus, pitkän työpäivän jälkeen lähteä nyt ajamaan Saksan halki tuommoisessa säässä, huihui.. Sanoin sille että odottaisi aamuun, mutta hän halusi välttämättä lähteä ajamaan jo tänään. Vähän huolissani olen, mutta kyllä se lupasi ajaa varovasti. Että eiköhän se ihan turvallisesti pääse perille mun kainaloon nukkumaan sitten :)

Huomenna lähdetään puolenpäivän aikoihin täältä, eka mennään moikkaa mun entistä isäntäperhettä, ja sunnuntaina sitten poikaystävän vanhempien luo. Ja maanantaina Suomeen! Tai minä lennän sillon, toinen tulee keskiviikkona perässä. Voi että miten olenkaan innoissani jo, aivan ihanaa päästä kotiin! Niin mukavaa päästä nauttimaan oikein kunnon joulusta ja talvesta. Ja saunasta! Ja ruuista. Ja perheestä ja ystävistä. Ja kaikesta. Vaikkakin vaan viikoksi, uudeksivuodeksihan tosiaan lennetään jo takaisin, ja vuoden vaihdetta juhlitaan varmaankin Hannoverissa poikaystävän kavereiden kanssa. Ehkä nään munkin vanhoja tuttuja, oisi kiva!

Syksy täällä meni kyllä tosi hyvin. Suorastaan yllättävänkin helposti olen kotoutunut tänne ja päässyt arkeen kiinni, olen saanut kavereita ja opiskelutkin sujuu. Kielen kanssa ei mulla ole juurikaan ongelmia ollut (no onhan se edelleen paikoin hyvinkin vaillinainen, mutta hyvin olen pärjännyt), ja kokoajan sitä oppii lisää. Saksan meiningit on kai muutenkin jo sen verran tuttuja entuudestaan, että mitään uutta kulttuurishokkia ei ole tarvinnut kokea. Tottakai on välillä ollut haikeitakin fiiliksiä, on ollut ikävä perhettä ja muita läheisiä ihmisiä Suomessa. Ja Suomea ylipäätään. No, kaikkeen tottuu. Mutta mikä tämän hetken elämässä täällä on ehkä kaikkein parasta ja mikä tekee mut tosi onnelliseksi, on se että meillä menee poikaystävän kanssa tosi hyvin. Vaikka toinen asuukin edelleen kaukana, on silti vahva yhteenkuuluvuuden ja turvallisuuden tunne kun tietää että toinen on siellä olemassa mulle ja minä täällä sille. Niin, ja etäisyydestä huolimatta ollaan nyt tässä syksyn aikana onnistuttu näkemäänkin keskinmäärin joka toinen viikonloppu. Jee! :)

Eli kyllä kaikenkaikkiaan tuntuu, että oli täysin oikea päätös tulla tänne Saksaan. Mutta silti, ompa ihanaa päästä Suomeen maanantaina!

tiistai 8. joulukuuta 2009

kiireitä

Koulussa on sujunut tähän asti melko leppoisissa merkeissä, kauheasti ei ole tarvinnut vielä muuta tehdä kun mennä luennoille/seminaareihin ja lukea niitä varten artikkeleita. Nyt kuitenkin alan huomaamaan, että tälle joululomaa edeltävälle puolelletoista viikolle onkin yllättäen kertynyt oikeastaan aika paljonkin hommaa. Pitäisi kirjoittaa neljä n. 2-3 sivun kotitehtävää ja lukea yhteen (ja toistaiseksi onneksi ainoaan!) tenttiin, joka on ensi viikon torstaina. Lisäksi pitäisi alkaa valmistelemaan esitelmää joka oisi tammikuun alussa, ja lukea artikkeleita tän ja ensi viikon seminaareihin. Ja ainiin, joululahjojakin pitäisi kanssa jossain välissä jostain hommata. Ja käydä jouluvierailulla entisen isäntäperheen luona. Ja jotain muutakin oli vielä mutta nyt en muista..

Pitäisi nyt jotenkin saada vaan itsensä vähän aktivoitua, ei etene asiat vaan möllötellen ei-mitään tehden... Noniin, nyt lukemaan!