Uutta väriä

Huomattiin lauantaina poikaystävän kanssa, että mun huoneen seinän sairaalanvihreä väri on ehkä maailman ankeimpia. Päätettiinkin sitten samantien lähteä maalikauppaan, ja tadaaa, eilen saatiin seinä maalattua valmiiksi uudella hienolla värillä! Nyt on paljon kivempi, eikös vaan? Tuli huoneeseen heti paljon lämpöisämpi tunnelma :)

Minä maalaamassa seinää ensimmäistä kertaa elämässäni

Valmis seinä. Tonne on tulossa vielä aurinkopeili, pitäisi vain nakuttaa naula paikalleen.

Hyviä juttuja + yksi kamala elokuva

Melkein pari viikkoa on vierähtänyt ilman päivityksiä, on ollut muuta ajanvietettä mulla. Sisko nimittäin tuli naapurimaasta yllärivierailulle mun luo viime viikon perjantaina ja viipyi eiliseen saakka, voi miten olikaan kivaa! Ei me mitään sen ihmeempiä tehty, kunhan vaan oltiin ja höpöteltiin ja hassuteltiin koko viikko. Ja tehtiin hyviä ruokia. Ja neulottiin lapasia. Ja nautittiin suomalaisen huumorin helmistä (etenkin omista tietty, mutta aika paljon myös esimerkiksi tästä ja tästä, sekä ilahduttavana uutuutena myös tästä, jota muuten löytyy ylen areenastakin jakso/viikko ja on katsottavana ulkomaillakin, jesssss!).

Katottiin myös pari saksalaista leffaa, joista ensimmäinen, Das Herz ist ein dunkler Wald, oli tosi hyvä - traaginen, mutta kaunis. Toinen katsomamme leffa, romanttinen komedia nimeltänsä "Keinohrhasen", puolestaan oli kuulemieni kehujen vastaisesti aivan hirvittävän kamala, järjettömän kliseinen ja mauton tekele (en edes linkitä sitä), joka pompsahti suoraan sekä minun että siskoni inhokkileffalistojen kärkeen. Elokuvasta syntynyt ahdistus hälveni vasta muutaman päivän kuluttua, aiheutettuaan minussa ensin pakokauhua ("Herranjumala, jos tämä on saksalaisten mielestä hyvä elokuva, niin millaisten dorkien maahan minä olen oikein joutunut!?!") ja sen myötä pienimuotoisen riidan poikaystävän kanssa. Se nimittäin antoi hienoisesti ymmärtää, että se saattaisi mahdollisesti, ihan hyvin, ehkä, pitää elokuvaa ihan hauskana (ei ole nähnyt kyseistä leffaa), ja siitäkös minun pakokauhuni sitten syveni - ja koska "You're either with us, or against us", lukeutui poikaystäväni hetkellisesti tietenkin em. dorkiin. Tsihihih, oon joskus ihanin tyttöystävä! Kihihih.

Vaikka sisko lähtikin eilen, ei mun tarvitse pitkään olla yksinäni. Nyt nimittäin pitää kiirehtiä asemalle poikaystävää vastaan, se tulee mun luoke viikonlopun viettoon, jee! Niin, ei se siis enää oo yhtään dorka vaan oikein ihana taas, tsih tsih. :)

Esitelmä

Pidin tänään ensimmäisen esitelmäni täällä. En tykännyt siitä kauheasti.

Puhuminen n. 50 ihmisen edessä rennosti ja vapaasti saksan tieteellisellä kielellä vaatii selvästi vielä hieman harjoitusta... No, sitähän on onneksi luvassa!!

Jes...?

Suunnitelmia, pohdintoja ja itsetutkiskelua. Ja vähän joulujuttuja.

Viime aikoina on tullut pohdiskeltua taas paljon tulevia juttuja, niin ihan lähitulevaisuutta kuin vähän myöhempiäkin juttuja.

Jo jostain kesästä saakka oon pikkuisen houkutellut poikaystävää Suomeen mun kanssa joulua juhlimaan, ensimmäistä kertaa yhdessä. Se ei kauheesti oo osannut sanoa mun houkutteluihin mitään, koska tietty ihan ymmärrettävästi hänestä oisi mukavaa viettää joulu kotonaan omien vanhempien ja sisarustensa kanssa, kun muutenkin näkee niitä sen verran harvoin. Itse taas olin luvannut omille vanhemmilleni jo joskus aikoja sitten meneväni jouluksi kotiin, ja kai nyt haluankin mennä kun muuten olen täällä Saksassa. Mutta niin, vaikka en mikään kauhean suuri jouluihminen olekaan *, ajatus yhteisestä joulusta poikaystävän kanssa tuntui niin mukavalta, oisi niin mukava viettää oikein superperinteikäs Suomi-joulu ja esitellä sille vähän suomalaisia jouluperinteitä. Lisäksi musta oisi ollut myös niin harmi, että jos yhtäaikaisista lomista huolimatta oltais ihan eri paikoissa. Toisaalta, eiliseen saakka poikaystävä ei vielä tiennyt, saako se edes lomaa jouluviikolle ja välipäiviksi. Mutta, eilen sille sitten tosiaan selvisi että lomapäiviä järjestyy toivomusten mukaisesti, ja sitten samantien hän myös päätti että haluaa kuin haluaakin lähteä mun mukaan Suomeen jouluksi, jee! Tulee kyllä huippua varmasti kaikinpuolin, olen jo aivan innoissani! Uutta vuotta vastaanottamaan lennetään sitten takaisin Saksaan, ja ensimmäisen yhteisen joulun lisäksi tiedossa on siis myös ensimmäinen yhteinen uusivuosi. Ja se kaksi viikkoa yhteistä lomaa, jee! :)

Myöhemmän tulevaisuuden pohdintani ovat puolestaan liittyneet lähinnä työharjoitteluun. Kun uskon että mulla voisi olla aika hyvät mahdollisuudet saada Suomessa ihan oikeesti hyväkin harjoittelupaikka: Suomessa ei oikeastaan ole olemassa mun täällä opiskeleman alan tapaista maisteriohjelmaa (tai muunkaan tason koulutusohjelmaa), mutta kysyntää alan "asiantuntijoista" vaikuttaisi puolestaan olevan ihan enenevissä määrin. Mutta, jos hankkisin harjoittelupaikan Suomesta, tarkoittaisi se mahdollisesti sitä, että tavallaan "orientoituisin" työskentelemään Suomessa myös valmistumisen jälkeenkin. Toisaalta voisin etsiä Saksasta harjoittelupaikkaa, jolloin puolestaan loisin pohjaa työelämälle Saksassa, mutta en tiedä voisinko saada täältä yhtä hyvää harjoittelupaikkaa kuin mahdollisesti voisin Suomesta saada. Mutta niin, hyvän työpaikan lisäksi tahtoisin valmistumiseni jälkeen kuitenkin myös saada vihdoinkin normaalin parisuhteen ikuisen kaukosuhteen sijaan, ja haluaisin aloittaa poikaystäväni kanssa oikeasti yhteisen elämän. Toki voitaisiin muuttaa yhdessä Suomeen, mutta taitaa kuitenkin olla niin että yhteenlaskettuna mahdollisuutemme työelämässä olisivat Saksassa paremmat kuin Suomessa. Ja ehkä muutenkin kun vaan työelämässä, mulla kuitenkin on Saksassa paljon enempi kavereita ja juttuja kuin mitä sillä on Suomessa. Ja niin, saksakin sujuu multa melkoisen paljon paremmin kun siltä suomi... Päädyinkin pohdinnoissani siihen, että ehkä nyt vaan teen parhaani ja yritän sitten myöhemmin saada täältä Saksasta itselleni ihan kunnon harjoittelupaikan, koska kyllä mulla on mahdollisuuksia sellaiseen täälläkin. Ja niin, kyllähän tässä voi mieli muuttua, monestikin ehkä vielä, heh.

Mutta niin, eilen selkeni joululomasuunnitelmien lisäksi vähän myös nämä työelämään liittyvät tulevaisuudenpohdinnat. Tai ainakin poikaystävälle, sille nimittäin selvisi eilen töissä myös se, että sen helmikuussa päättyvä vuoden määräaikainen työsopimus muuttuu vakituiseksi! Mahtis juttu, se on niin hyvä työpaikka ollut sille että ois ollu ihan tosi harmi jos sen ois pitänyt ettiä jotain muuta. Ja inhottava stressi taas ja epävarmuus kaikesta (vaikka toisaalta sillon se oiski voinu ettiä uutta duunia vähän lähempää mun hoodeja, mutta parempi hyvä työpaikka siellä kun joku vähemmän kiva täällä, minähän olen valmistumiseni jälkeen aika flexiibeli muuttamaan vaikka mihin sit). Eli, hän nyt tulee ainakin toistaiseksi siis pysymään Etelä-Saksassa, joten itsekin voin alkaa oikeasti suuntaamaan katsettani jo enempi siihen suuntaan ja koittaa löytää esimerkiksi tuon em. harjoittelupaikan sieltäpäin.

Mun yksi opiskelukaveri on aika parisuhteensa puolesta aika samanlaisessa tilanteessa kun minäkin, sen poikaystävä asuu Ranskassa ja nekin on pohdiskelleet paljon tulevaisuutta ja sitä, kummassa maassa sitä sitten yhdessä elelisi. Ja niidenkin kohdalla vaikuttaa siltä, että se on nimenomaan tämä suhteen naisosapuoli joka muuttaa miehen perässä hänen kotimaahansa. Mietittiin sitten sitä, että onko todella niin, että vaikka elämmekin nykyaikaa ja (oletetun) tasa-arvon aikakautta, on se edelleen useimmiten nimenomaan nainen joka seuraa miestään sinne, missä mies saa (tai olettaa myöhemmin saavansa!) elantonsa, huolimatta siitä että nainen ei enää olekaan riippuvainen miehen pöytään kantamastaan leivästä. Tämä ajatus hämmensi meitä molempia, ajatus ei oikein sopinut kummankaan minäkuvaan kauhean hyvin. Mietittiin syitä tähän tovi, ja pohdittiin että ollaanko me naiset sitten yksinkertaisesti vain miehiä joustavampia? Ja jos näin on, ollaanko me joustavampia vain syvään juurtuneiden sukupuoliroolien ja asenteiden vuoksi? Siinäpä vähän aihetta pohdiskeluun.

-----

*) Siis, tykkään kyllä joulusta kovastikin sitten kun se on, samoin kuin joistakin joulua edeltävistä perinteistä (partiolaisten joulukalenteri, pikkujoulut, Saksassa Glühweinin [=hehkuviini,glögi] juonti Weihnachtsmarktilla...). Tykkään tosi paljon jouluaatosta perheen kanssa ja siihen liittyvistä perinteistä, haudoilla käynnistä, ruuista, saunasta, lahjoista ja joulukuusesta..

Mutta semmoisesta ylettömästä ennenaikaisesta hössöttämisestä en jaksa välittää. Ja suorastaan inhoan esim. käsitettä "Joulun taika", etenkin jos se esiintyy jollain julkkiksien joululevyillä/videoilla ällöimelä hymy naamalla laulettuna. Ja silmät suljettuna tietty myös. Siis mikä hiton joulun taika?!

Semmoisessa ylettömässä hehkutuksessa on musta jotain hirmu teennäistä ja tekopyhääkin.. Mutta onneksi lauma brittein julkkiksia kuitenkin jaksaa meitä aina muistuttaa, että Afrikan lapsilla ei ole lunta eikä ne välttämättä edes tiedä että on joulu, OMG!!!

Hmm...

(..tovi myöhemmin.)

Tämä aihe saikin minussa aikaan suurta itsereflektiota, jonka jälkeen seuraava ajatus alkoi vaikuttaa aika osuvalta: Kun ehkä asian voisi nähdä niinkin, että olisinkin itseasiassa erityisen kovasti jouluihminen: joululla on mulle kai niin semmoinen vahvasti yksityinen merkitys, se on mun ja mun läheisten yhteinen juhla, "pyhä" (lainausmerkit siksi että en tarkoita sitä niinkään uskonnollisessa mielessä), että koen semmoisen joka paikassa vellovan ylettömän hössötyksen siitä syystä niin epämiellyttävänä, tungettelevana yksityisyyden arvostuksen puutteena, halveksuttavanakin jossain mielessä.  Hmph.

Mutta nyt ite alan mennä jo niin jouluhössötyksen puolelle että alkaa ällöttämään, joulun syvimmän olemuksen julkinen pohdiskelu on ehdoton no-go. :P

Kallista lystiä

Tänään hoksasin taas kerran miten järjettömän hyvin suomalaisilla opiskelijoilla asiat oikeesti loppujen lopuksi onkaan taloudellisesti. Ainahan asiat toki voisi olla paremminkin ja aina jaksetaan valittaa siitä miten opintotuki ei riitä elämiseen (ei se riitäkään, ei sillä) ja kuinka onkaan perseestä kun joka vuosi pitää esim. maksaa se vajaa 100 € ylioppilaskunnan jäsenmaksuja, mutta voi kyllä meillä on asiat vielä hyvin.

Tänään oli mun maisteriohjelman henkilökunnan ja opiskelijoiden yhteinen keskustelutilaisuus, jossa pohdittiin mitä laitoksella voisi tehdä paremmin, mitä on jäänyt epäselväksi ym., ja siellä puheeksi tuli lukukausimaksut sekä kaiken  järjetön kalleus. Nimittäin, opiskellakseen tässä kyseisessä maisteriohjelmassa, on opiskelijan maksettava ensinnäkin 500 € lukukausimaksu sekä 200 € ylioppilaskuntamaksun tapainen maksu, molemmat siis kaksi kertaa vuodessa. Vuodessa tämä tekee 1400 €. Voisi olettaa että moiseen summaan kuuluisi opetuksen lisäksi vähän muutakin, mutta ehei! Esim. pelkkiin pakollisiin kurssimateriaaleihin (opettajan nettiin laittamien artikkeleiden tulosteet) saattaa lukukauden aikana mennä semmoiset 50-60 euroa, ja joillekin kursseille on lisäksi vähintään suositeltavaa ostaa myös kirja. Niin, ja lisäksi kielikursseista pitää maksaa erikseen, ne maksaa kai 40 €/kurssi. Ja tämä maisteriohjelmahan on siis kaksivuotinen. Eli, jos ajatellaan että opiskelija valmistuu kahdessa vuodessa, tulostaa aina kursseille kaikki vaaditut tulosteet ja osallistuu lisäksi kolmelle kielikurssille, tulee tutkinnon hinnaksi suurinpiirtein siis: 4 x 500 + 4 x 200 + 4 x 55 + 3 x 40 = 3140 euroa. Onneksi tuolla rahalla sentään saa kunnon opetusta ja opintoja.

Mutta niin, tuon summan lisäksi pitäisi joka kuukausi maksaa toki myös vuokra ja muukin eläminen. Itsehän olen onneksi näin vaihtarina mukavasti vapautettu lukukausimaksuista, saan vaihtoapurahaa ja joka kuukausi tilille tipahtaa myös opintotuki. Mutta toinen on tilanne saksalaisilla kanssaopiskelijoillani: Saksassa vanhempien tulot vaikuttavat opintotuen saamiseen, ihan sama minkä ikäisestä opiskelijasta on kyse. Ja jos molemmat vanhemmat ovat töissä ja tienaavat keskiverrosti, on opintotukea melko turha odottaa. Jotta semmosta. Vaikka opinnot täällä ovat suuritöisiä, vaativia ja aikaa vieviä, on opintojen ohella oikeastaan pakko käydä töissä, elleivät vanhemmat sitten ole rikkaita. Tai ellei onnistu saamaan hyvää stipendiä. Köyhempien perheiden jälkikasvun onkin siis aika turha haaveilla korkeakouluopinnoista, eli luokkayhteiskunta senkun vahvistuu ja voi hyvin.

Lukukausimaksuthan on täällä vielä suht uusi juttu, ja kaikkialla Saksaa niitä ei tarvitse edes (vielä?) maksaa. Tästä utuudestaan johtuen monet yliopistot eivät oikeasti edes tiedä, mitä sillä kaikella opiskelijoilta saadulla rahalla edes tekisi, ja yliopistojen tileillä saattaa olla ihan järjettömiä summia käyttämätöntä rahaa! Opiskelijat ei todellakaan kuitenkaan ihan purematta tätä kaikkea niele, vaan mielenosoituksia ja opiskelijaliikehdintää aiheen tiimoilta on aika paljonkin, ihan oikeutetusti.

Mutta niin, tuskin maltan odottaa ensi syksyä, kun (/jos suunnitelmani vain toimii) jatkan täällä opintojani tavallisena opiskelijana enkä enää vaihtarina, ja pääsen siis myös maksamaan lukukausimaksuja. Huoh... Mutta koska musta todella tuntuu että tää on juuri sitä mitä haluan opiskella ja joka päivä olen asiasta entistä vakuuttuneempi, ei mun kai auta muu kuin maksaa sitten vaan. Mutta niin, oisihan se hiton paljon mieluisampaa ja vähemmän harmaita hiuksia aiheuttavaa jos ei tarviis.