Kouluhommia ja ylpeyden nielemistä (Kuulumisia osa 1.)

Kevät tuli lumi suli puro sanoi puli puli. Ja kevät meni ja kesäkin tuli jo, että ehkä voisin päivitellä hieman kuulumisiani taas vaihteeksi. :D

Kesälukukautta on nyt pari kuukautta takana, yksi vielä edessä päin. Kesästä huolimatta ei tähän saakka ole kyllä kovin kesäiseltä tuntunut tähän saakka, säät on ollut pikemminkin syksyisiä. Nyt kesäkuussa on onneksi alkanut tulemaan jo lämmintä, ei tarvitse enää villatakissa kulkea. Sunnuntaina mennään tyttöjen kanssa uimaan ja ottamaan aurinkoa uimalalle, jee! :)

(Edit: Koska en ole niin pitkään aikaan kirjoittanut, venähti tämä postaus ensin melko pitkäksi, joten päätin jakaa höpöttelyt kahteen osaan. Tässä osassa puin opiskelujuttuja, ja tossa toisessa taas muita asioita.)

Mulla on ensi tiistaina saksan kielitesti, TestDaf. Sen suorittamista vaaditaan, jos haluaa hakea tänne varsinaiseksi tutkinto-opiskelijaksi, niinkuin minä parhaillani olen tekemässä. Aikamoinen homma tässä hakemisessa on, on pitänyt esim. käännätyttää lukiotodistuksia virallisella kääntäjällä, mikä ei ole mitään halpaa lystiä. :/ Tuo saksan kielitestikin on hiton kallis, ja mua ärsyttää niin paljon että mun pitää tehdä se, kun kaikki täällä tietää että osaan hyvin saksaa. Mutta byrokratia on byrokratiaa, sen rattaissa jokainen on samalla viivalla (...Jos nyt rattaissa voi ylipäätään olla jollain viivalla). Mun laitoksella mulle on jo lupailtu että saan varmasti jatkaa syksyllä täällä, mutta oottelen nyt kuitenkin vielä että on mustaa valkoisella, ennen kuin asiaa sen kummemmin juhlistan. Tosin en kyllä itseasiassa meinannut asiaa mitenkään juhlistaa... tai no, jos vaikka olusen verran sitten :) .

Kouluhommia mulla on ollut ihan tosi paljon. Ensi viikolla olisi taas yksi esitelmä, sitten pitäisi kirjoittaa pari esseetä, ja kuun lopussa on sitten toinen esitelmä. Heinäkuussa olisi vielä pari tenttiä. Kaikista haastavinta kuitenkin on noi jo edellisessä postauksessa mainitsemani 20 sivun "Hausarbeitit". Eilen juuri palautin yhden niitä, se oli mun toinen tähän mennessä kirjoittama. Kyllä helpotti sen palautus, kun periaatteessa reilu pari kuukautta sen tekemiseen kaikkine valmisteluineen ja kirjallisuuden etsimisineen meni. Viimeisten 2 viikon aikana en muutamaa pakollista seminaarikäyntiä lukuunottamatta tehnyt valehtelematta mitään muuta, kuin istunut kirjastossa sitä väsäämässä. Sunnuntaina taisin itseasiassa jopa tehdä mun tähän astisen yliopistourani ennätyksen kirjastotyöskentelyn saralla istuttuani siellä kellon ympäri. Muutaman kerran kävi kyllä mielessä, että mitä hittoa oikeen teen täällä, Suomessa opiskelu (ja suomeksi kirjoittaminen saksan sijaan..) oisi niin paljon yksinkertaisempaa. Ja noita Hausarbeiteja on vielä viisi jäljellä, tutkintovaatimuksiin kuuluu siis yhteensä seitsemän.*  Mutta kokoajan yritän muistuttaa itselleni, että vaikka opiskelu täällä onkin melkoisen rankkaa, niin kyllähän se palkitseekin, kun huomaa oppineensa tosi paljon. :)

Haastavaa tässä täällä opiskelussa ja elämässä muutenkin on myös ollut se, että kun kielisyistä ei ole samalla tasolla muiden kanssa, on pitänyt oppia nielemään ylpeytensä ja pyrkiä silti kulkemaan pää pystyssä. Luetutin tota mun Hausarbeitia yhdellä mun kaverilla, ja kylläpä punakynä heilui! Tekstissä ei varsinaisesti ollut kielioppi- tai kirjoitusvirheitä, vaan enempikin outoja, joko monimutkaisia tai muuten vaan kehnoja ilmaisuja. Olin todella kiitollinen kaverilleni suuresta avusta, mutta samalla huomasin että minua nolotti oma avuttomuuteni. Hitonmoisen työn tehtyäni ja oikeasti vaivaa nähtyäni tuntui vähän haikealta, kun yksi yleisempiä kommentteja oli tyyliin: "Hihihi, vähän suloista, mut ei näin voi sanoa!". Sama juttu esitelmiä tehdessä, ja etenkin niitä pitäessä harmittaa tosi paljon, kun mun esitelmät vaan ei ole yhtä hyviä ja sujuvasanaisia kun opiskelukavereiden. Mutta niin, pitää vaan muistuttaa itselle, että kaikki nää kokemukset vahvistaa, ja että se on oikeesti iso ja hieno asia opiskella vieraalla kielellä. Sitä oppii myös iloitsemaan pienemmistäkin onnistumisistaan, ja omaa kehitystä on mukava seurata. :)



* Noiden Hausarbeitien kirjoittamisen jälkeen onkin sitten ensi vuonna mukava kirjoittaa sitten heti samantien gradu sille varatun 4 kuukauden aikana. Gradua toki saa valmistella pidempääkin, mutta sitten kun sen aloittamisesta tekee ilmoituksen, on kirjoittamiseen aikaa enää 4 kuukautta. Jos työ ei siinä ajassa valmistu tai se hylätään, pitää gradu kirjoittaa uudestaan, ja TIETENKIN uudella aiheella. Että näin täällä.

Ei kovin uutta taivaan alla (Kuulumisia osa 2.)

(Edit: Koska en ole niin pitkään aikaan kirjoittanut, venähti tämä postaus ensin melko pitkäksi, joten päätin jakaa höpöttelyt kahteen osaan. Tässä osassa on vähän parisuhde- ym. löpinöitä, ja tossa edeltäneessä koulujuttuja)

Koulujutut on vieneet paljon aikaa, mutta on mulla onneksi elämässä vielä jotain muutakin. :D Poikaystävän kanssa ollaan nähty edelleen aina noin parin viikon välein, ensi viikolla se tulee mun luokse taas. Viime aikoina mulla on ollut paljon opiskelustressiä, ja se on kyllä ollut mulle ihan mahtavana tukena kaiken tän keskellä. Vaikka silläkin on ollut lähiaikoina ihan hirmuisen kiireistä töissä, on se jaksanut kannustaa ja lohduttaa. Kuitenkin joskus, kun ollaan iltaisin stressaantuneina ja väsyneinä juteltu puhelimessa, ei kinastelulta ole voinut välttyä. Ja se jos mikä on perseestä tämmöisessä kaukosuhteessa, koska erimielisyyksien selvittäminen puhelimessa nyt vaan on todella vaikeeta. Vaikka alunperin kyseessä onkin aina vaan jotain ihan turhia pikkujuttuja, saattaa niistä silti kasvaa pieniä härkäsiä kun niistä ei ole mahdollista kunnolla keskustella, ja tunnelma saattaakin sitten pysytellä ikävänä päiviäkin. Sitten kunnes lopulta pääsee toisen luokse ja saadaan juteltua asioista rauhassa, selviää ne asiat kuitenkin onneksi aina. Ja yhteisymmärrys pelaa taas, entistäkin paremmin. Olen onnekas, olen löytänyt hyvän poikaystävän.

Palaten vielä tohon palauttamaani Hausarbeitiin, niin aiheena mulla siinä oli Saksan suomalaiset (tarkemmin, suomalaisten integraatio Saksassa). Oli mielenkiintoista, hauskaa ja paikoin melko hämmentävää perehtyä suomalaisten saksan siirtolaisuuden historiaan, ja huomata kuinka niin-usein-poljettuja polkuja sitä itsekin vaan kulkee:

Naisvaltaisen muuton aika (1960-1970)

Saksaan muuttaneet ovat olleet pääasiassa nuoria, kielitaitoisia ja verrattain hyvin koulutettuja naisia. Luonteenomaista saksansuomalaisten naisten elämälle on se, että heidän ei alun perin ollut tarkoitusta jäädä pysyvästi maahan, mutta matka muuttuikin elämän mittaiseksi. Tärkeimpänä syynä pysyvään siirtolaisuuteen oli saksalainen aviomies, jonka suomalaistyttö oppi tuntemaan yleensä jo ensimmäisellä Saksan matkallaan.

(Tuomi-Nikula, Outi: Saksa. Teoksessa: Björklund, Krister & Koivukangas, Olavi: Suomalaiset Euroopassa. Suomalaisen siirtolaisuuden historia 6. Jyväskylä. 2008.)

Eh... Minä tosin en ole naimisissa. :P

Ja ei ole selvää vielä kyllä sekään, että tänne nyt ihan pysyvästi olisin jäämässä. Valmistumisen jälkeen kaikki on avointa, voihan se olla että innostutaan muuttamaan Suomeenkin, jos poikaystävällekin vaan löytyisi sieltä töitä. Harjoittelupaikkaa aion ainakin etsiä Suomesta, mutta enköhän laita hakemuksen-pari menemään Saksassakin johonkin. Koska kyllä minä tykkään täälläkin elää. Että saa nähdä mistä sitä itsensä tulevaisuudessa löytää.

Heinäkuun lopulla ollaan kuitenkin joka tapauksessa menossa Suomeen lomalle! Toivottavasti siellä on silloin vielä lämmintä, muuten en ala!