Lähtötunnelmia

Kyllähän se lähtöstressi sitten tulla tupsahtikin. Pari päivää kotona vierähti sen kummemmin mitään tekemättä, joten tänään onkin koko päivä mennyt muuttokuorman purkamisessa ja Saksan tavaroiden pakkaamisessa. Ryanairin 15 + 10 kg:n sallittu matkatavaramäärä on tuntunut ärsyttävän pieneltä, ja pakkaaminen onkin tuntunut jotenkin erityisen haastavalta.

Olen tähän asti ajatellut olevani ihminen, joka pärjää vähällä tavaralla, mutta tämän päivän jälkeen en olekaan asiasta enää niin varma. Mulla tulee Saksassa olemaan täysin kalustettu kämppä (alivuokraan kaverilta vuodeksi), jossa saan käyttööni kaikenlaista tavaraa liinavaatteista polkupyörään. Lisäksi kesällä laitoin poikaystävän mukaan Suomesta jo yhden kassillisen mun vaatteita ym. tavaraa mua sinne odottamaan, ja nyt roudaan koko sallittavan määrän matkatavaraa vielä mukanani - siitä huolimatta äitin on laitettava mulle postissa ihan jättipaketti vaatteita ym. vielä tulemaan perässä. Kauhean paljolta tuntuu tämä tavaramäärä, vaikka miten olen yrittänyt sitä minimoida. :/ Mutta onhan se sitten kiva siellä aloittaa elämä kun olo on kotoisa omien kamppeiden keskellä.

Mutta tämän päivän pakkausahdistuksestani huolimatta mua ei kyllä vieläkään tää lähtö mitenkään kauheasti jännitä. Tai jos rupean miettimään kaikkea mitä mua siellä Saksassa odottaa, koulua, uusia ihmisiä ja uusia kuvioita, niin joo, sitten vähän. Mutta se kaikki tuntuu vielä tosi kaukaiselta, ja mullahan onkin luvassa mukavan pehmeä lasku siihen todellisuuteen, kun voin sunnuntaihin saakka vaan kiehnätä poikaystävän kainalossa, kihih.

Mutta niin, huomenna aamulla sitten lähden täältä kotonta ja suuntaan Tampereelle. Asemalla äitiä ja iskää heipattaessa kyllä varmasti vähän itkettää. Tai äitiä ainakin. Ja sen nähtyäni kyllä minuakin. Oihvoih.. Mutta semmoista se on aina, ihan yhtä haikeaa joka kerta. Mutta joulunahan minä täällä taas olen, ja siihen on enää 2,5 kuukautta!

Jep, huomenna Tampereelle ja sitten torstaiaamuna Saksaan. Seuraava blogipäivitys tuleekin sitten sieltä! :)

Eih...

Olen muuttamassa maahan, jossa seuraavat 4 vuotta hallituksen muodostavat keskusta-oikeistolaiset konservatiivit sekä talousliberaalit.

Sen kummempaan poliittiseen analyysiin ryhtymättä totean nyt vain: voi elämä....

(Ei sillä että täällä Suomessa asiat poliittisesti olisivat kovinkaan paljoa paremmassa jamassa.)

Torstaita odotellessa...

Noniin, muutto pois vanhasta kämpästä on hoidettu ja nyt lomailen kotona vanhempien luona. Vähän kyllä haikeus iski kämppää tyhjentäessä ja sieltä pois lähtiessä, siinä kämpässä asuessani elin kyllä varsin hienoa ja tapahtumarikasta aikaa elämässäni. Myös kavereille heiheiden sanomiset oli haikeita, mutta jotenkin en ole tainnut tajuta vielä ollenkaan koko Saksaan muuttoani! Ei liiemmin sureta jäähyväiset eikä jännitä tuleva - uskonkin että tää kaikki iskee tajuntaan sitten vasta ensimmäisenä yksinäisenä yönä uudessa Saksan kämpässäni. Sitten varmaan meneekin yö pillittäessä poikaystävälle puhelimessa. Voi poikaparkaa...

Niin, yhtään kiistämättä varmaankin se suurin syy Saksaan muutolleni on tosiaan poikaystäväni. En kuitenkaan ole muuttamassa hänen luokseen, enkä edes samaan kaupunkiin (enkä itseasiassa edes samaan osavaltioon...), mitä tosi monet on jaksaneet ihmetellä: "Ai muutat Saksaan mut et sun poikaystävän luo, miks ihmeessä?!". Meidän mielestä on kuitenkin tärkeämpää, ihan meidän suhteen ja yhteisen tulevaisuudenkin kannalta, että minä saan Saksassa opiskeltua sellaisia asioita joista oikeesti oon kiinnostunut (hänen kaupungissaan se ei olisi mahdollista) ja luotua myös omia verkostoja, jotta mun elämä Saksassa lähtisi sujumaan hyvin ja että tulevaisuudessa saisin sieltä mieluisan työpaikankin. Meidän parisuhde voi kyllä varmasti paremmin ja elää vanhemmaksi, jos meillä molemmilla on elämässä asiat muutenkin hyvin!

Ja kaukosuhteeseenhan me ollaan jo totuttu, että ei sen jatkuminen edes tunnu niin ylitsepääsemättömän vaikealta. Ja torstaista lähtienhän me jo asutaan samassa maassakin, se on iso askel! Välimatka tulee olemaan huomattavasti pienempi, eikä meidän välissä ole ainakaan enää maiden rajoja ja niiden mukanaan tuomia rasitteita, jes! Tulee kyllä lämmin onnellisuuden tunne tästä kaikesta... Ensi torstaina! :)

"Kuinka pitkään saan jatkaa, laatikoita taas pakkaan..."

Jep, hyvin konkretisoituu lähtö pakatessa: huoneeni on täydessä kaaoksessa ja nenä pölystä tukossa. Luojan kiitos mulla ei ole tavaraa tämän enempää!

Reilu vuosi sitten palattuani puolen vuoden Erasmus-vaihdostani takaisin Suomeen ja purkaessani tavaroitani ajattelin, että nyt ei kyllä ihan pian huvita taas samaa muuttorumbaa käydä läpi, oisi kiva saada elämään jo vähän pysyvyyttä. Mutta tässä sitä taas mennään, elämä vie eteenpäin eikä anna pysähtyä. Mutta ihan hyvä niin. :)

Schönen guten Tag!

Jeppis, tässäpä minun blogini ja sen eka postaus! Tässä blogissani kertoilen kuulumisiani ja fiiliksiäni elämästäni Saksassa, jonne olen ensi viikon torstaina muuttamassa. Ensialkuun olen menossa vuodeksi opiskelemaan maisteriopintoja vaihto-opiskelijana. Sitten, jos opiskelut ja elämä vaan sujuu ja kyseinen maisteriohjelma tulevassa asuinkaupungissani Osnabrückissä todella osoittautuu sellaiseksi mistä haluaisin valmistuakin, jään toivottavasti sinne vielä toiseksikin vuodeksi ihan "oikeana opiskelijana". Ja sitten myöhemmin... saa nähdä miten suunnitelmat toteutuvat ja mitä tuleman pitää!

En ole menossa Saksaan ensimmäistä kertaa. Kuusi vuotta sitten lukioikäisenä vietin vuoden siellä vaihto-oppilaana (nyt pian alkava vaihtoni on siis jo toinen vaihtarivuoteni Saksassa), ja sen jälkeen vierailuja on kertynyt jo useampi. Erityisesti viimeisen puolentoista vuoden ajan, jonka olemme seurustelleet Saksassa asuvan poikaystäväni kanssa, on siellä tullut vietettyä aikaa melkoisesti. Hieman liioitellusti eräs kaverini totesikin kerran, että "aina kun sun kanssa juttelee, oot lähdössä Saksaan!". Niin se on tainnut vähän olla.

Ei mua mitenkään kauheasti vielä mikään jännitä, enhän oo menossa mihinkään ihan uuteen paikkaan. Itseasiassa, en kai oo vielä oikein tajunnutkaan koko hommaa, vaikka onhan tää nyt kuitenkin aika iso juttu. Yksi vaihe mun elämässä on nyt päättymässä kun olen jättämässä jäähyväisiä opiskelijaelämälleni täällä Suomessa, ja toinen vaihe alkamassa kun aloitan sen Saksassa. Varmasti tulee ikävä ja haikea olo useastikin. Mutta semmoista tämä elämä vaan taitaa olla, ikuista muutosta.

Mutta mutta, ehkäpä muuttoni konkretisoituu huomenna hieman lisää, kun minun on pakattava tavarani nykyisessä kämpässäni valmiiksi lauantaita varten, jolloin äiti ja iskä tulevat minua ja muuttokuormaani hakemaan.... Onneksi tietenkin olen jättänyt lähes koko pakkaamisen viimeiseen päivään, hyvä hyvä jes!