perjantai 25. syyskuuta 2009

Schönen guten Tag!

Jeppis, tässäpä minun blogini ja sen eka postaus! Tässä blogissani kertoilen kuulumisiani ja fiiliksiäni elämästäni Saksassa, jonne olen ensi viikon torstaina muuttamassa. Ensialkuun olen menossa vuodeksi opiskelemaan maisteriopintoja vaihto-opiskelijana. Sitten, jos opiskelut ja elämä vaan sujuu ja kyseinen maisteriohjelma tulevassa asuinkaupungissani Osnabrückissä todella osoittautuu sellaiseksi mistä haluaisin valmistuakin, jään toivottavasti sinne vielä toiseksikin vuodeksi ihan "oikeana opiskelijana". Ja sitten myöhemmin... saa nähdä miten suunnitelmat toteutuvat ja mitä tuleman pitää!

En ole menossa Saksaan ensimmäistä kertaa. Kuusi vuotta sitten lukioikäisenä vietin vuoden siellä vaihto-oppilaana (nyt pian alkava vaihtoni on siis jo toinen vaihtarivuoteni Saksassa), ja sen jälkeen vierailuja on kertynyt jo useampi. Erityisesti viimeisen puolentoista vuoden ajan, jonka olemme seurustelleet Saksassa asuvan poikaystäväni kanssa, on siellä tullut vietettyä aikaa melkoisesti. Hieman liioitellusti eräs kaverini totesikin kerran, että "aina kun sun kanssa juttelee, oot lähdössä Saksaan!". Niin se on tainnut vähän olla.

Ei mua mitenkään kauheasti vielä mikään jännitä, enhän oo menossa mihinkään ihan uuteen paikkaan. Itseasiassa, en kai oo vielä oikein tajunnutkaan koko hommaa, vaikka onhan tää nyt kuitenkin aika iso juttu. Yksi vaihe mun elämässä on nyt päättymässä kun olen jättämässä jäähyväisiä opiskelijaelämälleni täällä Suomessa, ja toinen vaihe alkamassa kun aloitan sen Saksassa. Varmasti tulee ikävä ja haikea olo useastikin. Mutta semmoista tämä elämä vaan taitaa olla, ikuista muutosta.

Mutta mutta, ehkäpä muuttoni konkretisoituu huomenna hieman lisää, kun minun on pakattava tavarani nykyisessä kämpässäni valmiiksi lauantaita varten, jolloin äiti ja iskä tulevat minua ja muuttokuormaani hakemaan.... Onneksi tietenkin olen jättänyt lähes koko pakkaamisen viimeiseen päivään, hyvä hyvä jes!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti